Yritä ymmärtää, ei ole helppoa tää
Musta tuntu että
joku repi mun sisälmyksiä ulos ja kuristi mut niihin. Oksetti ja ahdisti yhtä
aikaa ja teki mieli itkeä miks elämä oli taas sellasta paskaa. Mut en mä voinu
itkeä, ei kesken oppituntia kehdannut. Enkä mä kehdannut mennä vessaankaan,
mitä jos joku tulis sinne ja sitä paitsi siellä meniski sitte koko loppu tunti
ja seuraavakin ja se ois jo epäilyttävää, kyllä opettaja merkille pistäs jos en
hakis tavaroitani luokasta enkä tulis vessasta takasin.
Kaveri silitti mun
olkapäätä ja mun ois tehny mieli vaan halata, mutta sitäkin ois katottu kesken
tuntia paheksuen. Koulu oli vankila, sieltä ei voinu oman mielensä mukaan vaan
paeta. Mun kädet täris ja olin varmaan ihan kalpee, koska ope ei kysyny koko tunnilla
multa mitään. Tunnin jälkeen kysyin mitä mun kurssien kanssa tehään ja se sano
että kaikki hoituu kyllä. Mä uskoin siihen sen välkän ajan, mut sit aloin taas
miettiä ja mun teki taas mieli paeta vessaan. Mä en halunnu nähä mitä
tulevaisuudessa olis, mä halusin jäädä siihen hetkeen, tähän elämän kohtaan
ikuisesti. Ei menis ku vuos ja oisin lähes yksin, kaikki läheiset kaverit ois
muuttanu pois, mutta koska mä olen elämässäni epäonnistunut, niin mä oisin
täälä vielä. Mikä raastavinta, se mulle kaikkein tärkein lähtis jo alle puolen
vuoden sisään. Itketti taas.
Moips.
Mä usein kun puen jonkun tilanteen tai päivän tai tunteen sanoiks, muutan siitä asioita. Usein muutan aika paljonkin. Noh tällä kertaa mä kirjotin vaan sen mitä oikeesti on, eli tää nyt oli ihan suora kuvaus tästä päivästä. Tänään itketti.
Kirahvi kuittaa~