sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Heijastuksia


Minä 15/9/15

Välillä mä tajuun kuin ristiriitanen ja kamala ihminen mä oon. Huomaan vikoja muissa, mutten ittessäni. Vittuunnun jostain mitä toinen tekee, mut lopulta oon ite ihan samanlainen, teen ihan samaa ja oon ite tosi vituttava. Oikeestaan jopa vituttavampi ku se toinen, koska vaikka vittuunnun siitä niin teen iteki. Välillä mietin saanko mä ikinä mitään kestämään, koska oon tämmönen. Tahtosin tehä toisin, hyväksyä muitten vajavaisuuksia ja vikoja, oonhan mä itekki viallinen, mut hyväksytäänkö mun vikani myös... Toisaalta ne asiat joista vittuunnun, pidän aikalailla itelläni, en mä ihmisille päin naamaa sano et "vitsi ku nyt vituttaa ku sä sitä ja tätä", oon vaan hiljaa ja yritän hyväksyä, ei kaikki voi aina olla kivoja mulle. Vaikka tiedostan ettei kaikki voi olla aina kivoja mua kohtaan, niin yritän olla aina kiva muita kohtaan. Silloinkin kun tekis mieli repiä se ihminen palasiks. Teenkö oikein? En tiedä...vaikka olisikin hyvä ehkä myös mainita jos vittuunnun johonkin jossain ihmisessä, niin kai sitä jossain määrin pelkää satuttavansa toista tahtomattaan... Ehkä oon vaan lopulta liian kiltti...tai pelkään menettäväni itse jotain. Jaa a.


Uncertainty 26/12/15

Miksi se ei ollu kattonu viestejä? Miksei se vastannu mulle? Ahdisti. Epätietoisuus kuristi kurkussa ja käänsi vatsan nurin.



9/6/16

Satoi pehmeästi. Ei niin paljon että olisi kehdannut käyttää sateenvarjoa, mutta kuitenkin niin että kastui.



22/6/16

En pysty kääntymään
En uskalla huutaa
Meri raivoaa, vie äänen
Syön tuulta ja suolavettä
Haluan huutaa mutta kukaan ei kuule
Haluan kääntyä mutta kukaan ei käännä
Rakennan hiekasta epätoivon ja elämän



Harhaa 25/6/16

Ajatukset kääntyvät päivä päivältä nurinkurisemmiksi.
En enää tiedä missä olen, missä sinä olet.
Laitan rasteja ruutuun ja käyn kesteissä, mutta yhä vain olen hukassa, unohdan miten menen eteenpäin, en ymmärrä ja onnetar kiertää kaukaa.
En pärjää yksin, mutta olet niin kaukana, etten edes tiedä olenko sittenkin vain kuvitellut kaiken.
Mitä jos elänkin vain harhaa, kukaan ei vain ole koskaan herättänyt minua? En haluaisi herätä, koska silloin ainakin muuttuisit vain unen sirpaleiki, kyyneleiksi jotka purkautuvat silmistäni jonkun raastaessa minut harhani ulkopuolelle. Valuisit vain sormieni välistä, menettäisin otteen, menettäisin sinut ja menettäisin itseni. 






Jotain satunnaisia poimintoja muistikirjasta viime syyskuulta eiliseen. Vain ylöskirjotettuja ajatuksia, totuuksia ja heijastuksia mun elämästä.





Kirahvi kuittaa






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti