Täti ja kolme lasta

Täti ja kolme lasta

Myönnän että pelkään heitä.

Tarkoitan ihmisiä, en enkeleitä

En tiedä katsooko ne ohi vai läpi,

Metrossa on paheksuva täti ja kolme lasta,

Mies joka sai istumapaikan vasta, kun annoin omani.

Kadulla ne katsovat olenko eläin.

Onko heidän asiansa että elän näin tai pukeudun omalla lailla?

Eikö kukaan heistä ole ollut vailla hyväksyntää?

En aio edes löytää mitään täältä.

Haluan pois, ottaa maskin kasvojeni päältä, olla vain minä, kuulumatta sulle, tolle tai sille.

Haluan asua maassa jossa en ole kaikille vain outo ja kamala,

 vaikka samalla haluaisinkin herättää jossakussa ehkä pienenkin naarmun pakkeloituihin kasvoihin,

 joiden omistaja tunkee itsenä lokeroihin ja liian pieniin taskuihin,

 jotka ovat ommeltu kiinni, tai joita hän ei edes omista itse.

Moikka~

Tämä runo syntyi luovan kirjoittamisen kurssilla. Sillä ei sikäli ole mitään ihmeempää taustaa takanaa, kuhan kirjoitin jotakin omasta elämästäni. En ole hyvä runoissa, mutta itse pidän tästä yksilöstä ainakin jonkin verran.~~ 

Laittelen tänne muitakin luovan kirjoittamisen kurssin juttuja lisää, kuhan sopiva sauma tulee.

Kirahvilapsi kuittaa~