Täti ja kolme lasta
Myönnän että pelkään
heitä.
Tarkoitan ihmisiä,
en enkeleitä
En tiedä katsooko ne
ohi vai läpi,
Metrossa on
paheksuva täti ja kolme lasta,
Mies joka sai
istumapaikan vasta, kun annoin omani.
Kadulla ne katsovat
olenko eläin.
Onko heidän asiansa
että elän näin tai pukeudun omalla lailla?
Eikö kukaan heistä
ole ollut vailla hyväksyntää?
En aio edes löytää
mitään täältä.
Haluan pois, ottaa
maskin kasvojeni päältä, olla vain minä, kuulumatta sulle, tolle tai sille.
Haluan asua maassa
jossa en ole kaikille vain outo ja kamala,
vaikka samalla haluaisinkin herättää
jossakussa ehkä pienenkin naarmun pakkeloituihin kasvoihin,
joiden omistaja
tunkee itsenä lokeroihin ja liian pieniin taskuihin,
jotka ovat ommeltu kiinni, tai
joita hän ei edes omista itse.
Moikka~
Tämä runo syntyi luovan kirjoittamisen kurssilla. Sillä ei sikäli ole mitään ihmeempää taustaa takanaa, kuhan kirjoitin jotakin omasta elämästäni. En ole hyvä runoissa, mutta itse pidän tästä yksilöstä ainakin jonkin verran.~~
Laittelen tänne muitakin luovan kirjoittamisen kurssin juttuja lisää, kuhan sopiva sauma tulee.
Kirahvilapsi kuittaa~
Tosi ihana runo :3
VastaaPoistaKiitos paljon ^^
Poista